Kesämuistoja 2019

Näkymä Nuuksion näköalapaikalta


Eteläisen Suomen lumeton ja leuto talvi antaa nyt mahdollisuuden retkeillä luonnossa lähes samaan tapaan kuin kesällä. Seuraavan viikon sääkartta tosin näyttää jo hieman talviselta muutamilla pakkasasteilla. Saa nähdä, pääsenkö tänä talvena suksille. Nyt onkin hyvä aika muistella viime kesää ja samalla suunnitella tulevaa. 

Näissä alla olevissa kuvissa ollaan Porvoossa, Ekuddenin luontopolulla, joka on noin 1,5 km mittainen polku. Sen varrella oli kauniita kallioita, valtavia puita ja paljon hyttysiä :)






Viime kesän kuvia selatessani huomaan, että viime kesä oli moneen uuteen asiaan tutustumista. Kaikki nämä asiat liittyvät jollain tavalla luontoon ja luonnossa liikkumiseen.

Kävin melomassa ensimmäistä kertaa elämässäni. Tämä tapahtui inkkarikanootilla Sarvikodassa Mäntsälässä. Elämyksen taika niminen yritys järjestää tunnelmallisella Sarvikodalla kesällä jokamiesmelontoja, joissa pääsee kokeilemaan melomista matalalla kynnyksellä. 






Olin myös ensimmäistä kertaa fatbiken selässä. Suomen latu järjestää Paloheinässä maastopyöräilyä aloittelijoille myöskin matalalla kynnyksellä. Tämä reissu oli tosin aika vauhdikas, niin vauhdikas, että kuvatkin jäi ottamatta tätä lähtökuvaa lukuunottamatta. Kivaa oli!




Yksi kesän kohokohdista ja luonnnossa liikkumisen innon lopullisesti räjäyttävä hetki taisi olla yhden yön vaellus Nuuksioon. Ilmoittauduin sinne keväällä ehkä hetken mielijohteesta ja se vuorokausi taisi käynnistää elämässäni vaiheen, jolle ei loppua näy.






Loppukesästä kävimme Kolilla. Maisemat Ukko-Kolilla ovat luonnollisesti henkeä salpaavan kauniit, mutta turistien määrä söi tunnelmaa. Kuljimme siellä 7,2 km mittaisen Mäkrän polun, jonka varrella oli lisää hulppeita maisemia, mutta paljon ihan tavallista metsäpolkua ja reippaita nousuja. 


Perulaispojat pääsivät kiipeilemään Kolin jyrkkiä rinteitä


Loman viimeisinä päivinä meillä oli mahdollisuus viettää hetki saaressa Porvoossa. Mikään ei voita sitä hetkeä, kun pulahdat saunasta suoraan mereen uimaan. 





Ensi kesän seikkailut on vahvasti suunnitteilla. Siellä on ainakin Iso Karhunkierros tulossa kesäkuun alussa ja sitä ennen toukokuussa yhden yön vaellus Seitsemisen kansallispuistossa. Näistä lisää myöhemmin. Jäädään odottamaan, josko saisimme vielä nauttia talvesta sitä ennen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Söderkullan kymppi - miten eksyt "Maailman merkatuimmalla polulla"