Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Palakoski yllättää maisemillaan

Kuva
Vihdissä sijaitseva Palakoski valikoitui keväisen lauantaipäivän retkikohteeksi keskellä koronahässäkkää. Yritin etsiä kohdetta, jossa ei olisi niin suurta kansainvaellusta kuten Sipoonkorvessa tai Nuuksiossa. Palakoski on Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ulkoilualue, kooltaan 85 hehtaaria. Lisätietoa, fasiliteetit ja ajo-ohjeet kohteeseen löydät täältä  Uuvin sivuilta.  Päiväretken varusteet Ihmisiä on patistelu koronapandemian aikaan metsään ja joukot ovat totelleet käskyä. Erilaisilla foorumeilla paheksutaan niitä ihmisiä, jotka menevät edellä mainittuihin massakohteisiin. Itse en lähtisi ketään arvostelemaan tästä. On paljon ihmisiä, jotka ovat vieraantuneet luonnosta ja metsästä. Jos ei ole vuosikausiin kulkenut metsässä, ei voi olettaa, että sitä voisi lähteä tuosta vaan umpimetsään nauttimaan luonnon terveysvaikutuksista. Etenkin, jos on lapsia matkassa, on reitin hyvä olla turvallinen ja kohtuullisen helppo kulkea. Muuten metsäretki on kaikkea muuta kuin rentoutta

Vaellusruokien testausta omista raaka-aineista

Kuva
Ensi kesälle olen lähdössä ainakin yhdelle pitkälle vaellukselle itseni kanssa, nimittäin Karhunkierrokselle kesäkuun alussa. Olen suunnitellut vaellusta ja tehnyt hankintoja sitä varten pitkin vuotta. Ruokailu on pitkällä vaelluksella isossa roolissa, sillä ilman polttoainetta ei jaksa. Senpä vuoksi sen suunnitteluun kannattaa panostaa. Olen kuivannut ensimmäistä kertaa itse ruokien raaka-aineita kuivurilla sekä kotiuunissa ja eilen tein niistä lounaan Trangialla takapihallamme. Haluan ehdottamasti testata suunnittelemiani ruokia ennen varsinaista vaellusta, ettei sitten tule yllätyksiä reissun päällä. Vaellukselle voisi toki lähteä mukanaan valmiit pussiruuat, mutta ne annokset ovat minulle aivan liian suuria ja aika arvokkaitakin ne ovat. Toki omien ruokien valmistelu vie aikaa ja rahaa sekin. Minulla on tällainen hieman pienempi Trangia ja siihen kaasupoltin. Olen käyttänyt keitintä viime kesänä muutaman kerran, joten sen käyttöön on hyvä saada varmuutta ennen tositoimia.

Hyvinkään Terveysmetsä - Todellinen helmi keskellä kaupunkia

Kuva
Kytäjä-Usmin retken jälkeen päätin suunnata myös Hyvinkään Terveysmetsään, kun nurkilla kerran olimme. Hyvinkään Terveysmetsä on avattu virallisesti lokakuussa 2019 ja sen tarkoituksena on tuoda luonnosta saatavia terveysvaikutuksia kaikkien ulottuville. Alue on todellakin saavutettavissa, kauppakeskus Willaan on n. 800 m matkaa. Täältä voit lukea Terveysmetsästä lisää.  Lähtöpiste tälle 2,4 kilometrin mittaiselle polulle löytyi suhteellisen helposti osoitteesta Jousikatu 3, Hyvinkää, kunhan uskalsin ajaa urheiluhallin ohi ja sieltä takaa löytyikin parkkitilaa autolle ja opastekyltit.  Reitti alkaa esteettömällä osuudella, jota on noin 750 m. Ensin on kivituhkapolkua, joka mutkittelee metsän siimeksessä ja purojen yli. Reittiä ei ole "siivottu" liikaa, vaan tunnelma on metsäinen, jopa satumainen. Hetken päästä alkaa leveä puinen baana, jota pitkin pääsee edelleen jatkamaan matkaa esteettömästi. Alustan vaihtelu tuo mukavaa tuntumaa kävelyyn j

Kytäjä-Usmi: Haiskarin kierros, helppoa kulkua metsäautoteillä ilman eksymisen vaaraa

Kuva
Aurinkoisena maaliskuun lauantaina oli päästävä metsäretkelle. Olihan edellisestä seikkailusta jo tovi aikaa. Ensi suunnittelin, että lähtisimme koirien kanssa Pilvijärvelle tekemään korjaavan kokemuksen tälle retkelle, jossa hieman eksyimme.  Päätin kuitenkin, että suuntaamme tänään Hyvinkäälle, Kytäjä-Usmin ulkoilualueelle ja sieltä valitsin Haiskarin 6,1 km reitin. Edellisestä kerrasta viisastuneena tutustuin reittiin etukäteen täällä Hyvinkään kaupungin sivuilla , josta löytyikin oikein hyvät ja tarkat ohjeet tälle ja kaikille muillekin alueen reiteille. Reitti alkaa Kytäjäntien varressa olevalta parkkipaikalta, jonka osoite on Kytäjäntie 625, Hyvinkää. Koko reitti kävellään käytännössä tietä pitkin. Pieni matka mennään pienempää traktoritietä metsässä. Tämä kannattaa tiedostaa ennen tälle reitille lähtöä, ettei tule pettymystä siinä kohdassa, kun ajattelee pääsevänsä metsäpoluille tallustelemaan. Reitti on todella hyvin merkitty ja opasteita on jokaisessa risteyskohdassa. Tä